perjantai 12. heinäkuuta 2013

Lipstikkajäätelöä ja Inkivääriolutta..

Perjantaita!  Viikko vilahti nopeasti, sillä jokaiselle päivälle  oli omat puuhansa. Eikä ne mitään kevyitä olleet. Kun sää oli viileämpää, jaksoin pureutua kodin lattioitten kimppuun peruspesun merkeissä. Työstä se kävi, pah! Sitten oli mansikoitten perkausta ja pakkaseen laittoa, ym, ym..
¤
Mutta nyt aiheeseen. Lehtienluku on minulle ollut aina se rentoutumishetki ykkönen. Taidan olla niiden suurkuluttaja. Nyt käsiini sattui Glorian ruoka & viini. Ja innostus iskee taas kokeilemaan. Auttamattomasti! Jo sana LIPSTIKKAJÄÄTELÖ tuntuu niin kesäiselle että tuota on kokeiltava, vaikka nimppariksi.  Entäs SITRUUNANRAIKAS GINGER BEER. Ohje on niin helppo, että sitäkin minun on kokeiltava vaikka en oluen ystävä olekkaan. Inkiväärioluesta olen kuullut, mutta vain kuullut.

Ja mitä Lipstikkajäätelö sisältää..? No tietysti:

1 l vaniljajäätelöä
½ dl hienonnettya lipstikkaa

KASTIKE
½ l mansikoita
1-2 rkl hienonnettua rosmariinia
1 rkl sokeria

1
Anna jäätelön pehmetä jääkaapissa tunti, tai huoneenlämmössä 20 minuuttia.
Soseuta jäätelön pehmetessä mansikat. Mausta ne rosmariinilla ja sokerilla.
2
Laita jäätelö kulhoon ja sekoita lipstikka joukkoon.
Tarjoa kastikkeen kanssa heti tai  jäähdytä lipstikkajäätelöä hetki ennen tarjoilua.
¤

Entäs se toinen herkku, INKIVÄÄRIOLUT ? Sekin on niin helppo ohje että suosittelen:

1 sitruunan kuori
1½-2½ rkl raastettua inkivääriä
1½ dl sitruunanmehua ( 2-3 sitruunaa)
2½ dl sokeria
3 rusinaa
2½ l vettä
10 g tuorehiivaa tai 5 g kuivahiivaa

1
Raasta sitruunankuori isoon kulhoon tai kattilaan. Kuori inkivääri ja raasta sitä maun mukaan joukkoon. Lisää sitruunanmehu, sokeri ja rusinat.
2
Lisää 1 litra vettä ja sekoita niin että sokeri alkaa sulaa. Lisää hiiva ja loppuvesi.
3
Peitä astia tuorekelmulla ja jätä lämpimään paikkaan 4-6 tunniksi.
Sekoita käymisen aikana pari kertaa..
4
Kun rusinat nousevat pintaan, ginger beer on valmista siivilöitäväksi.
Kaada  juoma tiheän siivilän läpi puhtaisiin pulloihin. ( Jos et omista tiheää siivilää niin nokallinen kannukin käy..)
5
Täytä pullot siten että  nesteen ja korkin väliin jää ainakin 7 cm tilaa. Lisää jokaiseen pulloon yksi siivilöity rusina. Voit seurata hiilihapon muodostumista rusinoista kun ne nousevat pintaan, juomassa on tarpeeksi happoja.
Kierrä korkit tiukalle ja jätä huoneenlämpöön yöksi.
6
Aamulla ruuvaa korkkeja varovasti auki jotta ylimääräinen happo pääsee ulos.
Siirrä sitten pullot jääkaappiin, siellä inkiväärioluen maku tasaantuu ja hapokkuus korostuu kypsyessä.
7
Juoma on parhaimmillaan muutaman päivän ikäisenä.
Säilyy jääkaapissa 1-2 viikkoa.
¤

Kesäisiä makuhetkiä!

Maireanna


Ei kommentteja: