tiistai 7. huhtikuuta 2015

Mitä tekisin tähteeksi jääneelle perunamuusille?


Sitä miettii varmaan moni jos on tehnyt liian suuren annoksen. Mutta eihän se ole ongelma ollenkaan. Tähderuuat käyttää säästäväinen Äiti viisaasti, lisäilee yhtä ja toista... ja simsalabim, uusi ruoka on syntynyt!


Minä olen tehnyt usein seuraavana päivänä perunamuusista velliä. Lisännyt maitoa, ripotellut vähän vehnä- tai ohrajauhoja, maustanut valkopippurijauheella, suolalla ja pienellä voinokareella. Tai sitten tykkään lisätä muusiin pinaattia, tilliä. Silloinkin muusi saa uuden säväyksen. Viimeksi keksin lisätä paahdettua sipulia, raastoin mukaan porkkanaa, lisäsin vielä  munan ja pyörittelin sitten palloiksi. Kuorrutin pallot korppujauhoissa ja paistoin kullanruskeiksi. Painoin lastalla kevyesti vähän litteämmäksi, joten niistä tuli helpommin paistettavia kummaltakin puolen.

Niistä tuli mielestäni todella hyviä.


Täältä olen poiminut muutaman
Guidon mieliruuan itselleni talteen.
Aion pitää joskus illan
Brunetin tapaan.


Joopa. Tässä minun pottuvelli...
No onhan herkku tuokin.. nälkäiselle.


Olen lukemassa tätä kirjaa parhaillaan.
Yllätys yllätys,
ruokaohjeita tässäkin vilahtelee..
kevyen hömpän
ryydittämänä.


Pälvipaikkoja näkyy jo,
oikestaan lumi haihtuu ihan silmissä.
Kevät tulee,
peipposet sen jo kertovat.


Tällaista tarinaa tälläkertaa,
tulen pian takaisin,
hei siihen asti t:
Maireanna



2 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Ninpäs, puoli kuuta peipposesta. Meilläkin ne jo laulelevat. =)

Harakka kirjoitti...

Monenlaista sitä pottumuusin lopusta saakin.
Kekseliäisyyttä vaan tarvitaan ja sitä ei sulta lopu!
Nyt sitten alan minäkin tekemään niin, kuin sinäkin, etten heitä loppuja pois, vaan teen niistä jotain muuta hyvvää!
Kiitos vinkeistä!