maanantai 30. toukokuuta 2011

FETAJUUSTOTORTTU


Juhlien valmistelut lienevät nyt kuumimmillaan ja tarjottavat on varmasti jo lyöty lukkoon?
Tässä olisi kuitenkin yksi vaihtoehto voileipäkakulle. nappasin tämän talteen taas jemmaa raivatessani. Kuvakin on samaisesta lehdestä että jäisi mielikuva tortusta valmiina. Jahka kun itse tätä kokeilen, tuloskin  tulee taatusti originaalina tänne :-)
No ohjeeseen mars:
KREIKKALAINEN FETAJUUSTOTORTTU

450 gr  viipaloitua vaaleaa vuokaleipää
150 gr voita

TÄYTE:
200 gr karkeaksi raastettua fetajuustoa
3 dl  kevyesti vatkattua kermaa
0,5  dl halkaistuja kivettömiä vihreitä oliiveja
8  hienonnettua aurinkokuivattua tomaattia
3 rkl vihreää pestoa
3  liivatelehteä

KORISTELUUN:
0,5 dl halkaistuja kivettömiä oliiveja
150 gr fetajuustokuutioita
puolikas viipaloitu punasipuli
herneenversoja
1
Poista leipäviipaleista reunat. Murusta viipaleet monitoimikoneeseen ja aja hienoksi.2
Sulata voi ja kaada murujen joukkoon. Aja sileäksi massaksi.
Painele massa voideltuun, irtoreunaiseen vuokaan, halkaisijaltaan noin 24 cm, jos käytät pyöreää vuokaa.
2
Liota liivatetta kylmässä vedessä noin 10 minuuttia.
3
Kääntele fetajuusto kevyesti vatkatun kerman joukkoon ja sekoita. Lisää muut täytteen ainekset ja sekoita.
4
Nosta liivatteet vedestä ja puristele niistä vesi pois. Sulata liivatteet pienessä vesitilkassa. Sekoita liivateliuos täytteeseen.
5
Levitä täyte torttupohjalle ja tasoita sileäksi.
6
Pidä torttua kylmässä vähintään viisi tuntia. Sen voit myös pakastaa.
7
Kun nostat tortun tarjolle, koristele se ensin. Voit leikata valmiiksi suupaloiksi, tai anna vieraiden leikata itse.
¤
Vaikuttaa mukavalle tarjottavalle, ja kokeilen tätä sopivana hetkenä.

 HERKULLISIA  HERKKUHETKIÄ SEKÄ JÄRJESTTÄJILLE  ETTÄ JUHLAKALUILLE!

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

4 ERILAISTA KASTIKETTA GRILLIRUUILLE


Sateen välissä alkaa savuntuoksu leijailla ikkunasta ja se on selvä merkki,
kohta grillataan.
On kiireesti ryhdyttävä pilkkomaan kasviksia.
Minulta löytyy melkein aina paprikoita, sipulia,
 nyt myös se outo tuntematon, munakoiso ja kesäkurpitsaa..
Harvenevassa määrin makkaroita.
On tuo infotulva varmaan vaikuttanut.
 Lisäksi tiiraan lihaprosenttia nyt aina
jos makkaraa aion ottaa.

Linnut pitää taustamusiikista huolen kun asettelen kasvikset ritilälle.
Tujaus hunajaa, sitä paprikat kaipaa aina, suolaa vähän,
sitruunapippuria vähän. Sitten annan kypsyä jonkin aikaa kunnes
saavat väriä ja pehmenevät.
¤
Minusta grilliruuat tarvitsee joskus kastikkeenkin.
 Yhdistin tietoni ja tässä tulee peräti neljä erilaista ohjetta:

SINAPPIKASTIKE
2 dl ranskankermaa
2  rkl karkeaa Dijonin sinappia
1 rkl balsamicoa

TOMAATTI-ÖLJYKASTIKE
2 rkl tomaatti-chili-pestomixiä ( Nomu)
5 rkl kuumaa vettä
2 rkl öljyä

CARRYKASTIKE
2 dl kermaviiliä
1½ dl sinappista kurkkurelishiä
1 tl currya

LIMETTI- MAJONEESIKASTIKE
1 dl majoneesia
1 limetin kuori ja mehu
1 dl ranskankermaa

Näillä pääsee jo aika pitkälle.
Makkarat ovat kypsyneet ja kasvikset rauhoittuneet. Lorautan kastiketta päälle.
 Sunnuntairauha pihassa. Kahvi tuoksuu
. Eilen leivottua  marjapiirakkaa on tarjolla kahvin kera.
Tummatkaan pilvet ei latista nautintoa!



perjantai 27. toukokuuta 2011

MITÄHÄN JOS SÖIS RAAKANA ?



Posti oli tipauttanat postiluukusta taas viikon tähtihetken, Anna- lehden. Olen ystävystynyt sen kanssa näköjään oikein kovasti, sillä siinä on nykyisin huisin hyviä juttuja. Ainakin minä tykkään- vaikka en olekkaan Facebookissa :-)  Lehdessä on sopivasti välissä star- uutisia,  kauneuteen ja muotiin saa myös tietoiskun.
Tulin äsken saunasta ja niinpä saunaraikkaana syvennyin tutkimaan mitä uutta tälläviikolla?
Haa! Hyvä olo teemassa oli kokeiltu raakaravinnon vaikutusta sekasyöjään. Mitä vatta siitä sanoi?
Ja, kyllä kokeilu antoi aika positiivisen tuloksen. Salaatteja, salaatteja. Aamupalana pitrtelöä banaanista, omenasta, päärynästä, mustikoista ja vaikkapa avocadosta. Väipalaksi pähkinöitä..iik! Minä olen niille allerginen! Siis ne ei minun ruokiini tule.
Salaateiksi yritän etsiä kukkarolle sopivaa, harmi kun ne ovat niin kalliita. Se aiemmin tekemäni päätös luomun suosimisesta on pitänyt ja lähellä kasvatettu on ainakin taattua tavaraa. Ulkomaisia sattuu aika harvoin koriini. Kasvikset huuhtelen silti hyvin ennen pilkkomista jotta multa ym epäilyttävät lehdet ja ötökät valuu erilleen. Eihän sitä koskaan tiedä? Tänään uutisissa kerrottiin ulkolaisesta tuorekurkusta jossa oli todettu jotain häikkää aiheuttavaa.. Muuten, jostain syystä minä inhoan tuorekurkkua ja se tahtoo jäädä jääkaapin kätköihin? Mistähän sekin johtuu.


 Tämä mötikkä, nenäburillo, on oikealta nimeltään munakoiso. Se nyt kaapissani kököttää ja odottaa mitä siitä teen? No en minä vaan tiedä! Pitääkö sitä hiottaa kuin kesäkurpitsaa, voiko sitä syödä yleensäkkin- raakana? onko se sisältäkin musta kuin murjaani tiernapojissa vai..? Ei kai se auta kuin näyttää sille veistä. Jospa tulevissa postauksissa selviää tämäkin arvoitus.




Basilica kasvaa parvekkeella! Onnistuin sen juurruttamaan. Nyt onkin kiva napsia lehtiä salaattiin tomaatin kaveriksi. Niillä on sopuisa liitto, ne soppii yhteen kuin paita ja peppu.
Janojuomassa killuu sitruunanviipaleita aika kiitettävästi ja siit vatta tykkää!

Hyvänen aika, meinas ihan unohtua. Ei postausta ilman ohjetta :-) Tämän poimin Anna-lehdestä:

MUSTAHERUKKA- PIIRAKKA

Laita monitoimikoneeseen 1½ dl manteleita,1½ dl rusinoita, ripaus suolaa.
Pyöräytä nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Soseuta täytettä varten banaani ja 1½ dl mustaherukoita, lisää 1 dl cashewpähkinöitäja 1 dl kookosrasvaa.
Jatka sekoittamistakunnes massa on sileää.
Vuoraa piirakkavuoka ( läpimitta on 19 cm) taikinalla ja levitä päälle täyte.
Koristele mustaherukoilla ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Valmis. Ei uunia, ei kypsennystä. Luulisi sopivan vaikka kelle?

maanantai 23. toukokuuta 2011

KEITTOJA ja KALORIKAPINAA...


Komento takaisin soppakuurille, jos aikoo uimapukukierrokselle. Huhuh!
 Ei voi laulaa enää että " puskan takaa  saapuu pikkupikkubikinissä, tuo neito kaunehin"

Uusimmassa Annassa pureudutaan ajankohtaiseen teemaan jonka luulisi kolahtavan asianosaisiin? Kanattaa keittoja kokeilla,tottahan on, että keitoilla kevenee.  Kasvikset vaan tahtoo olla näillä leveysasteilla aika kalliita, varsinkin jos ei omista kasvimaata.
 Pitäisköhän tehdä urbaanipuutarhavaltaus tuohon nurmikolle?
Mitenhän siihen täällä  taloyhtiö ja kaupunki suhtautuisi? Kuuntelin juttua radiosta männä viikolla. Helsingissä kuulemma tätäkin uskalletaan tehdä!
Sinne ne vaan, nurmikoille kaivoivat  kasvimaata ja kylvivät kuka mitäkin. Mielenkiintoista.

Niistä keitoista. Tässä ainakin yksi ohje jos uutta kaipaatte:

PARSAA ja PAPRIKAA

3 dl paprikaa suikaleina
8 vihreää parsaa
tai 100 gr herneenpalkoja
1 porkkana
1-2  tomaattia
7 dl lisäaineetonta kasvislientä
sitruunamehua
mustapippuria
tuoretta basilicaa
Kuori ja paloittele parsat, suokaloi paprika ja porkkana. Hienonna tomaatit. Kuumenna kasvisliemi, lisää kasvikset j hauduta keittoa 8 minuuttia. Mausta sitruunamehulla, pippurilla ja tuoreella basilikcalla.


Tässä minä,   
aika makee vai mitä?
Oiskohan joku kilo liikaa..
Melko pottumainen olo..


Tässä  yks kaunis päivä nautiskelin teestä  auringossa
 ja ..ihan totta, pikkuleipä löytyi lautaselta.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

AAMIAISPANNUKAKUT


Voi itku! Ja kuka väittää että pääsisi laihtumaan?
 Miksi on maailma täynnä ihania ruokaohjeita, joita heikko herkkusuu ohjeen nähtyään alkaa heti kokeilla. Kuten minä! Muutamanpäivän kun saa itsensä pidettyä kurissa, niin  eikös vaan kohta heilu keittiössä siihen malliin, että taas jotain lihottavaa on tiedossa.  Pitäis lailla kieltää tuollainen. Mutta kun itse on se hellapoliisi jolla moraali lipsuu..niin.

Nyt sattui linssiin nämä Amerikkalaiset aamiaispannukakut. En koskaan ole tehnyt pannaria piimään, sehän se iski mielenkiinnon! Ovat perinteellisiä aamiaispöydässä siellä rapakontakana.
Näin ne syntyvät:

5 dl  vehnäjauhoja
1 tl  soodaa
1  tl  leivinjauhetta
1 tl  suolaa
2  rkl  sokeria
5  dl( Valion Lempeä, rasvaton )hylapiimää
2  munaa
2  rkl voisulaa

PAISTAMISEEN
voita tai muuta rasvaa

LISÄKSI
vaahterasiirappia
2½ dl  silputtuja mansikoita
1  limetinmehu ja raastettu kuori
1-2 rkl  sokeria

1
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa toisessa kulhossa piimä, munat ja rasva. Siivilöi mukaan kuivat aineseos. Sekoita hyvin ja anna turvota 15 minuuttia.
2
Paista taikinasta pienellä paistinpannulla tai lettupannulla pulleita lettusia.
Tarjoa vaahterasiirapin ja marjojen kanssa.
Mausta pieniksi kuutioidut mansikat limetin kuorella ja mehulla sekä sokerilla.

Ohjeesta tulee 15 kpl ja valmistukseen kuluu aikaa 30 minuuttia.

Minä laitoin proosallisesti lettujen päälle hunajaa. Voi itku että kehtasivat olla hyvää!
Nyt en uskalla taas katsoakkaan köökkin päin, pitää raivona lähteä sauvakävelylle! 

perjantai 20. toukokuuta 2011

MUROPYÖRYKÄT


Ostin murotaikinaa pakkas-altaasta ja kokeilin tehdä nopeita muropikkuleipiä.
 Sulatin taikinan pehmeäksi,
 puolitin ja laitoin toiseen puolikkaaseen kaakaojauhetta.
Toinenpuoli sai vaniljaa lisämausteeksi.
 Annoin jääkaapissa jähmettyä ja lopuksi vielä pakkaslokerossa.
Sitten vaan kaulin kummankin levyksi, laitoin päällekkäin
 ja vielä kaulin että kiinnittyivät toisiinsa.
Lopuksi kieritin kuin kääretortun rullalle. Leikkasin ohuiksi kiekoiksi.

 Sitten pellille, paistoin 200 asteessa kunnes väri oli vaaleanruskea.

Pikkuleivät ovat syytä tehdä pieniksi sillä ovat tuhtia tavaraa. Minulle tuli liian isoja.
 Makukin parani kun olivat olleet viikon pakkasessa. Ovathan nämä hyvä lisä vaikka ylioppilasjuhlapöydässä joten kannattaa kokeilla.


Tämä salaatti on herkkua.
 Koottu melonista,punasipulisilpusta, verigreipistä, ananaksesta, kevätsipulista..
Tarkempi ohje löytyy kategoriasta salaatit. Nimellä savoksi: VÄRJTERAPIJOO!
 Oikea nami  kevätsalaatiksi !




Vettä on saatu nyt ihan tarpeeseen.
Viemärit vetää liiat viemäriin ja pihalla työntää pensaat ja nurmi vihreää.
 Tuntuu mukavalle, sillä viime kesänä näihin aikoihin oli jo hirmuhelle,
vettä satoi vasta lokakuussa. Kaikki  luonnossa oli nääntynyttä ja palanutta.

Siksi, en valita, vaikka sataa, on niin raikasta ja helppoa hengittää!

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

PERUNAPANNUKAKKUA..ja KEVYTMUNAVOITA

Kevätilmojen innoittamana viihtyy ulkona nyt paljon,
niinpä ruuanlaittokin pitää "ratinalisoida" nopeasti valmistuvaksi
ja mielellään pitäisi vielä riittää moneksi päiväksi.
¤
Minulla on uusi projekti!
Olen ottanut suurennuslasin alle, että paljonko kulutan viikossa- kuukaudessa rahaa ruokaan.
Ostanko viisaasti, voimaruokaa suosien,
keskitynkö läheltä tuleviin aineksiin.
Kuitit piikkiin joka ostosreissun jälkeen ja inventaario sunnuntaisin
!

Aion kasvattaa piilotilin mahaa, nääs..
Tavoitteena on, että pääsisin reissuun aurinkoon talvipakkasilla
tai sitten ensi keväänä?

Niin mitä "säästöruokaa tein?
Otsikon mukaan tein uunipellillisen perunapannukakkua.
Kevyttä, vähän tarpeita ja iso pellillinen.
Siitä riittää koko viikoksi sillä kyttään myös ruokien annoskokojakin tässä vielä päälle.
Painonkin pitää alkaa valua alaspäin. Sekin on tavoite.

No mitäpä pannariin tarvitset?
Ainahan munia ja rasvatonta maitoa taloudesta löytyy..vai mitä?
Tässä tarkempi ohje:

PERUNAPANNUKAKKU

500 gr peruna-sipulisekoitusta
1 l rasvatonta maitoa
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl ( 60%) rasvaa tai margariinia
½ rkl sokeria
2 tl suolaa

Levitä peruna-sipulisekoitus voidellun leivinpaperin päälle uunipellille.

Sekoita muut aineet keskenään ja kaada peruna-sipulisekoituksen päälle.

Paista 250 asteessa 35 minuuttia.

KEVYTMUNAVOI
2 keitettyä kananmunaa
50 g kevytmargariinia
1 prk raejuustoa
1/4 tl yrttisuolaa
2 rkl hienonnettua ruohosipulia, persiljaa tai purjosilppua.

Kuori ja hienonna munat ja sekoita muiden ainesten kanssa.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Toukokuisia puuhia Tuvan pihapiirissä..

On se aika vuodesta jolloin mieli palaa taimimyymälöihin vaikka omistan vain parvekkeen. Lasit pitää tietysti pestä ensin ja viimeiseksi vasta etsin kukkia. Mitähän laittaisin?
Mitkä kukat menestyisi jos tulee kuuma kesä?
Parvekelasit on minulle uusi juttu, sillä viimekesän rempassa ne saatiin vihdoin.
Outoa on ollut ettei talvella tarvinnut luoda lunta parvekkeelta ja lasit ovat olleet hyvä tuulensuoja.
Nyt on vielä niin kylmää, että olisi ehkä viisainta valita alkuun orvokkeja? Ne kestävät vaikka olisi yöpakkasiakin. Katsotaan nyt, mitä valitsen.
Hain kaupasta Enson säilytyslaatikoita ja aion sukeltaa varastoon siivoamaan. Isoon säkkiin lentää armotta tavaroita joihin en ole koskenut pariin vuoteen. Pyöränkin taidan laittaa myyntiin, sillä en voi enää ajaa. on liian korkea keskiö. Joku saisi minulta halvalla pyörän!
Siis sellaisia hommia tänään..


Lammella olen tarjennut käydä vain pari kertaa. Lunta satoi eilenkin. Hui! No, eihän se ihan outoa ole..sellainen se tämä Suomen kevät on.
Joutsenpari Roomeo ja Juulia ovat jo tulleet entiselle pesintäpaikalleen ja pesän ympäristöä näkyvät kovasti siivoavan nekin :-)
Upeita valkoisia pitkäkaulaisia on kiva seurata kesällä kiikarilla ja jännätä, montako poikasta tänä vuonna tulee..

Sorsat ja lokit hyörivät jo kovalla tohinalla evästä etsien kaislikossa.


Näin ei ihan vielä tee mieli grillille kahviretkelle mennä. Hrr..hrr..
Kuva on viime kesältä kuin ennakkokuvana tulevasta.

Nyt lähden sinne varastoon..moi, ja hyvää alkanutta toukokuista viikkoa.

Tuorein postaukseni

FLUNSSAAA...

Ruska on mennyt ruosteeseen, ainakin täälläpäin. Tarkoittaa että sade on syönyt värejä ja tuuli pudotellut jo lehtiä maahankin.  Talven tulo...