torstai 10. marraskuuta 2011

KUURANKUKKIA ja ISÄINPÄIVÄKAKKUA !

Tiukka sumu on pysytellyt tänään ainakin täällä asuinalueellani. Sumu kehräytyy lammen suunnalta. Vesi jäähtyy. Joutsenten pesäkiven ympäristövesi näyttäisi olevan jo ohuessa riitteessä.
 Maisema on kuin  hämärän maisema. Pimeää.. Ikkunaan ilmestyi yön aikaan jo ensimmäiset kuurankukat. Kauankohan pelakuut kestänevät  vielä, ennenkuin pakkanen puree ne veltoiksi?
 Olin tyttären luona pari yötä, sillä lähdin kotoa karkuun yläkerran synttäribileitä. Kun tänään palasin, oli lämpötilamittari tipahtanut seinältä..siis, aikamoiset bileet! Joillakin on erittäin huono kuulo, tai sitten kajareista puuttuu säätönappula?
 Innostuin leipomaan..ja on jo kyllä  syytäkin. Oma tuotos on satakertaa maukkaampi, mutta liekkö se sitten syysmasennusta kun en ole viitsinyt syventyä taikinaterapiaan? Tytär lappoi valmiiksi ainekset pöydälle, joten olihan se ihan pakko alkaa. Taas sävelsin vähän omiani, kuten hyvä kokki ainakin, tietty! Tein peruspohjaan lisäyksenä omenaa ja banaania. Mietitytti, että tuleeko ainesten kokoonpano sopivasti, vai lätsähtääkö koko hoito?
 Vaahdotin sokerin ja munat, sitten oli loppu olikin  ihan helppoa sekoittelua. Lopuksi taikina vaan korppujauhotettuun vuokaan ja uuniin. Perään taikasanat: Elä tule paha kakku, tule hyvä kakku!
Kuten näkyy..rajoilla oli.
 Pientä kyykistymistä, kuten Killi-Maarialla, sillä on nyt "villit viikot" meneillään. Apua! Pitäisi pian saada eläinlääkäriin, mutta kiskovat kehvelit  niin suolaisia hintoja että huhuh! Jotain rajaa sentään!
Ottaisikohan  Emmerdalen Paddy osamaksulla killin naistenvaivat  hellään hoitoonsa?
Hups? Kakustahan piti puhuman! Ohje oli näin:

200 gr sulatettua voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
3 omenaa
1 banaani
                                                                        
1
Vaahdotin sokerin ja munat. Sitten sekoittelin vehnäjauhoihin vaniljasokerin, leivinjauheen ja kanelin. Sulatin voin.Pilkoin omenat aivan pieniksi, samoin viipaloin banaanin ja sekoitin hedelmät voisulaan. Siinä oli helppo haarukalla painella hedelmiä soseeksi. Lisäilin vuoronperään sokeri-munavaahtoon jauhot ja hedelmä-voisulaa.
2
Uunin säädin 180 asteelle. Voitelin vuoan voilla ja  kuorrutin korppujauheella. Taikina vuokaan ja uuniin. Taikasanat ja odotusta 50 minuuttia!
Tuli muuten NIIN hyvää, että jako kolmeen jääkaappiin..ja kakusta on nyt  murenet vaan jäljellä.
Kait minun on pakko tehdä sunnuntaiksi uusi kakku?

Loppuhuipennukseksi kuva tästä pihamme pihlajasta. Pihlajia on paljon, ja ne on syöty tyhjiksi.
Jäljellä on vaan tämä yksi. Ja niin paljon marjoja ettei ikinä ole noin paljon nähty! Hyvä kun puu jaksaa kannatella. Ihan näyttäisi siltä, että tässä on linnut tehneet sopimuksen, tässä on joulupöytä?

2 kommenttia:

Harakka kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Säihky kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.