sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Nahistuneiden hedelmien soppa


Kuinka usein nykyään sattuukin niin, että jääkaapista löytyy yli parhaan päivänsä nähneitä hedelmiä?  Jotenkin vaan jäävät sinne jääkaapin alalokeroon? Vaikka mielestäni syön hedelmiä joka päivä, enkä osta normaalia enempää uusiakaan, kaupassakin käyn vain parikertaa viikossa. Ostan myös  nykyään  vähemmän.  Olisiko niin, että minä vaan syön vähemmän ja  pieniä annoksia.  Siinäkö se salaisuus on?

Jokatapauksessa, alkoi  harmittaa se, että onko minun tosiaan alettava heittämään vanhaksi menneet hedelmät  biojätteeseen? Ei kyllä hevillä luonto anna periksi  moiseen tuhlaukseen..

 Sitä olin jo mietiskellyt  useampaan otteeseen,  kunnes nyt tytön luona käydessä mietiskelylle selvisi ratkaisu?
 On se muna joissakin asioissa kanaa viisaampi!

Sain jälkkäriksi tosi hyvää kiisseliä. Selvisi, että  tytär oli tehnyt herkullisen kiisselin  ihan vaan nahistuneista omenoista, appelsiineista ja tummista rypäleistä?  Liemeen oli lorauttanut vähän tuoremehua.

Rypäleet olivat kuin rusinat kiisselissä ja appelsiinilihat raikkaita ja herkullisia. Kiisselin väri iloisen keltainen
Voisi ajatella  sitä oikeastaan  pääsiäiskiisseliksi  ja taitaisi sopia mämminkin kanssa ihan hyvin?

Nyt ei  sitten minuakaan enää huoleta jos en ehdi syödä kaikkia hedelmiä.. sillä varmasti teen niistä raikasta kiisseliä eli hedelmäsoppaa.. ( tuo  appelsiini antaa siihen jännittävän maun.)

Eihän tämä ohje varmaan ole ihka uusi, mutta minulle se on,  uusi tuttavuus.

¤

Tänään oli Matin päivä. Wanhakansa sanoo, että Matti lyö kannonpäähän vielä 7 karvareuhkaansa.. Tarkoittaa sitä, että edessä on vielä 7 lumipyryä ennen kevättä?

Pitäisikö  tuo uskoa?

3 kommenttia:

Harakka kirjoitti...

Varmastikkin oli herkullista kiiseeliä ja hyvähän kaikki ruoka on käyttää.
Sama mulla on, että jääkaapista löytyy monesti jotain vanhaa ruokaa, mä myös kehittelen niistä jotain usein.
Vaikka päiväys olisikin jo mennyt vanhaksi, nin käytän nenääni tunnistamisessa, että onko vielä syötävää,hi!
Usein teenkin sitten jotain pyttipannua vaikka, jos on jäänyt leikkeleitä tms.
Vai että 7 lumimyrskyä vielä tulee, no uusi lumihan on vanhan surma, niinkin sanotaan.
Hyvää sunnuntai-iltaa sulle!

Hanneles bokparadis kirjoitti...

nahistuneista teen myös hedelmäsalaattia ja pressaan juicea

Maireanna kirjoitti...

Harakalle:
..mutta 7 lumipyryä? Siinähän menee ikuisuus ennenkuin kevät koittaa..?

Hannele:
Sen hedelmäsalaatin olen kai joskus tehnyt..kauan sitten.
Alan tässä kohta tehdä smoothieta aamupalaksi, niistä viikonlopun yli nahistuneista.