tiistai 12. maaliskuuta 2013

Puurolautasen lähistöltä


Hei! Minne se tuo aika katoaa, sillä nyt on mennyt pitkä aika siihen kun  viimeksi täällä Annan tuvassa piipahdin? Minne aika kuluu.. Vaikka ei ne minun hommat ihmeellisiä ole, työt on pian tehty? Astioita rupsuttaa pestä kone, samoin pyykkiä, ja imurointiin on superhyvä Ergorabitti. Sen kanssa imuroiminen on leikkiä. Oikeastaan minulle jää vain pölyjen pyyhkiminen?

Koska kulutan energiaa vähemmän, olisi minun myös syötävä vähemmän?  Vaan ei se aina onnistu. Kuitenkin opettelen taas tuohon aamupuuroon johon laitan luumua. Siinä tulee sitä himoitsemaani sokeria ..salaa. Joskus puuro pitää vatsan hiljaisena puolille päivin, mutta ei se aina siihen tyydy. Hm..kenkuttaa.


Pääsiäinen on tulossa. Kaupoissa on jo pitkään ollut mämmiä, minun herkkua. On vaan ostettava pieni rasia, sillä sitäkin on säännösteltävä. Miks kaikkee hyvää pitää alkaa vähentämään! No niin, kyllähän minä sen tiedän miks ;-(

Keittiössä olen oikeastaan kokkaillut vaan " jotain pientä", kasviksista enimmäkseen. Pataruokia lähinnä. Sitten olen käyttänyt aikapaljon valmiita kasvissoseita, lorauttanut  kattilaan  soseen sekaan maitoa, ruokakermaa ja mausteita mielialan mukaan. Niistä on tullut hyvä kasviskeitto. oikeastaan viikko kuluukin  sitten keiton merkeissä. Huomasin, että jos pakastaa, niin keitto muuttaa koostumustaan eikä maistu yhtä hyvälle kuin jos säilyttää jääkaapissa  ne pari päivää. Ainakin minusta maku on silloin parempi?


Nämä herkut.. niin.
Ensin ne saa olla viikon koskematta pöydällä,
mutta sitten kun ottaa YHDEN,
niin..karkkiastia on
kohta --tyhjä?
¤
Toteankin, että nyt olen heikoimmillani
kaikkien herkkujen äärellä.

Arvatkaa, kannattaako painokäyrää edes kertoa..
Kilokyttä varmaan häpeää silmät päästään.
¤
Nyt ei tullut mitään ruokaohjetta,
vaan omaan itseen
tyytymätöntä
purkausta.
¤
Ensi kerralla, lupaan tehdä jotain hyvää ja kevyttä!

1 kommentti:

Harakka kirjoitti...

Se on muuten totta, että enää ei kuluta niin paljon, kun itse ei enää jouduta koneitten vuoksi niin paljoa tekemään.
Mutta nyt sitten huomenna imuroimaan ja ota siihen sellanen oikein kunnon ote ja käytä aika hyödyksesi, ota se jumppana, niin olen nykyään ite tehnyt.
Kunnon venytykset ja hiki pintaan imuroimalla, hi!Se on sitä hyötyliikuntaa..
Ite en voi nykyään kävellä paljoakaan, eli sitten olen tämän imuroinnin ottanut sellaseksi jumpakseni...mies ei vaan yhtään tykkää imurin äänestä, eikä niin Ticokaan.. hi! Eli liian lyhkäseksi jää hyötyliikuntani tässä asiassa.
No, sitten ne karkit...niitä en sitten kaupasta tuo..muuten kuin joskus saatan suklaatilevyn ostaa, kun palkitsen itseni jostain (keksitystä) asiasta.
Ja oikeestaan mun ei tarvi tuoda, kun mies raahaa niitä kotiin ihan tarpeeksi asti!
Eli kamalasti kiusauksia!
Ja se mämmi!
Mä en muuten mämmiä ole syönyt, enkä niin kamalasti siittä ole edes tykännytkään. Mutta kun ystäväni sitä tässä joku aika tarjosi mulle kerman kanssa, niin tykästyin sen makuun niin paljon, että nyt on ollut jo pakko ostaa kaksi rasiaa kotiinkin.
Mutta kai sitä nyt edes Pääsiäisen aikoihin saa herkutella hyvällä omalla tunnolla edes!
Mutta onneks mun mahani ei niin kamalasti sitä herkkua siedä, etten koko laatikkoa kerralla syö,hi!
Aletaan sitten Pääsiäisen jälkeen vasta laihikselle, jooko? hi!