Päätin siis jäädä tähän täksi kesäksi. Se edellyttää sitä, että ensin soitan välittäjälle, sitten seuraavaksi kauppaan hakemaan siivousaineita ja tuoreempia työvälineitä. Ruokamarket on keskellä kylää, luulenpa että eiköhän sieltä löytyne alkuhätään ainekset nälän taltuttamiseen.
Vasta sitten voin syventyä tämän talorahjuksen elvyttämiseen häiriöttä, luulisin niin.
Vaikka aurinko porotti siniseltä taivaalta kuumasti, näin kauempana vuorten takaa nousevia pilviä, eivätkä ne lupailleet hyvää. On varauduttava sateeseen. Onneksi olin jo lähtiessäni laittanut takakonttiin kumpparit ja sadetakin. Hyvä minä! Bensakanisterikin oli varalta ja löytyipä vararengaskin, kaiken varalta.
Ajelin kuoppaista kivikkotietä alas kylää kohti. Pian alkoi tulla taloja, ja lähemmäs kylän keskustaa ajaessani huomasin että talot olivat lopulta miltei kaikki toisiinsa kylki kyljessä kiinni, kattonaan kaikilla olkikatot. Pihoilla näin häärivän jo ahkerimpia asukkaita eläimiä ruokkimassa. Kanat kuopivat maata jyviä etsien ja kukkojen kiekuntaa silloin tällöin kuuluttaen kuka on talonsa kunkku.
Näin myös lampaita, jotka määkivät hoitajille, että nälkä oli heilläkin. Niinpä myös he sai siirron vihreämpään nurmirinteen paikkaan Pian ne alkoivatkin parturoida heinikkoa tyytyväisenä.
Koko kylä näytti ahkeroivalta, mutta silti siellä ei näyttänyt olevan kiirettä minnekkään. Tämä antoi sellaisen tunteen että kaikki olivat tyytyväisiä elämäänsä. Poissa oli se hektinen elämänmeno josta olin loikannut tähän paratiisipaikkaan, pakosta ei ollut tietoakaan..
Olin pysäköinyt autoni erään kaupan pihaan, eikä siellä ollut kuin pari muuta työautoa ihan selvästi. Lavat olivat mullan ja kivien jäljiltä huonosti raivatut lavat. Täällä ei ollut siis niitä pinkojiakaan, jotka olivat vetämässä viivotimella pakollisen siisteyden. Puuttui sisustuslehtien tyhjyyttä ihannoivat pinnat.
Sen tulin huomaamaan kauppaan astuessanikin. Hyllyt pursui täpötäysinä aivan muuta kuin desingtuotteita. Oli säkkejä vierivieressä lattialla ja hyllyillä, laatikkopinoissa kasviksia, hedelmiä
tavaraa mitä tämä kylä tarvitsi.
Katselin kaikkea kuin pökertyneenä, miten keksisin että mitä minä tarvitsin?
Vaan eipä huolta. Kauppias osoittautui oikeaksi tietotoimistoksi. Neuvoi mitä tulen tarvitsemaan ja mitä pitää olla varmuuden vuoksi. Siinä kauppojen välissä sain tietoiskun kuka oli kukin kylässä. Sain myös kuulla että että postikin toimii kaupan sivuhuoneessa. Kätevää..
Pedroksi itsensä esittelevä kauppias, jo harmaatukkainen hyväntuulisen oloinen mies kertoi jo kyläläisten pohtineenkin että minkähänlainen asukas tuleekaan majataloon. Luulenpa että jo huomenna tietävät kaikki millainen uhkarohkea yksinelävä nainen oli ostanut majatalon. Tietotoimisto pitäisi varmasti tiedon siirrosta huolen.
Kun kaikki tarvitsemani oli kerätty autoni lavalle, ajelin kotiin. Kotiin? Tuntui vielä niin oudolle sanoa niin? Taloko on se koti, jonne kesäksi pakenin pakoon kaikkea kiirettä joka ei koskaan tuntunut loppuvan teki vaikka kuinka paljon ja nopeasti?
Nyt makustelen tämän kylän kiirettä ja sovellan sitä omaan kiireeseen, tuleeko katasfrovi jos olisinkin tekemättä joskus mitään?
Mutta pakollisia on täälläkin työt. Ensin puita hellaan ja uuniin. Yritän sytyttää tulta, mutta kauan työttömänä olevat savupiiput jahkailevat aloittaa työnsä. melkein kuulen savupiipun huokailevan, - manjaana, manjaana..jos vaikka huomenna alkaisin vetää savua, sopisiko se?
Availin uuninpellit sitkeästi aivan selälleen ja kohta humina uunissa ja hellassa merkitsi että homma on hoidossa. Hellan rautaiset renkaat alkoivat hehkua kuumuuttaan. Lämpö levisi majatalon tupaan.
Jatkuu....
Maireanna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti