sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ensimmäinen Adventti ja suolasarvia pitkästä aikaa!

...Ja pullaa, omasta leipomosta.  Innostuin siis ihan enarina leipomaan. Kahvihammas vaati ihan omaa pullaa ja pakkohan se oli alkaa vääntämään. Mutta kyllä se on sitten vaivan arvoistakin.
Tarkempaa vinkkiä pullantekoon ei ole muuta kuin että lukee jauhopussin kyljestä ohjeen niin kyllä onnistuu. Jos ei onnistu, niin ehkä jauhoja on ropsahtanut liikaa? Nesteenä minä käytän vettä, maito alkaa antaa ilmavaivoja.
Toinen leipomus oli pojan toivomat voisarvet. Niitä en olekkaan leiponut pitkään, pitkään aikaan! Niinpä huomasin että taikina vaati käsivoimia, ja minnekkäs ne on minulta hävinnytkään? Siitä viimeistään näki vuosien kulumisen. Kyllähän sen tietääkin, kun ikä on ylittynyt reippaasti yli 70 vuoden...

Mutta suolasarvien ohjeeseen. Mitä siihen tarvitset? Aika vähäiset vaatimukset vai mitä:

8 dl vehnäjauhoja
150 gr margariinia tai voita
25 gr hiivaa 
1 tl suolaa
2½ dl maitoa

1
Sekoita jauhoihin rasva. Liota hiiva haaleaan maitoon johon lisäät myös suolan.
Kaada maitoseos jauhoihin. Sekoita taikina huolellisesti.
( raskain vaihe)
2
Kauli välittömästi hyvin sekoitettu taikina levyksi.
( Pyöreitä ja 1 cm paksuisiksi )
Leikkaa veitsellä  kolmioiksi.
3
Rullaa leveämmästä päästä alkaen rullalle siten että
kapea kärki jää päällimmäiseksi.
( Laita kuitenkin sarvi kohoamaan niin että kärki jää sarven alapuolelle..
näiin se ei kohotessa ala purkautua )
4
Muotoile pellille kaarevaksi sarveksi
ja anna kohota.
5
Kohonneet sarvet voitele munalla,
ja paista 15 minuuttia 225 asteisessa uunissa.


Tällaisia niistä sitten tulee... Mielestäni ovat paremman makuisia kahvipöytään kuin croisantit.



Pulla onnistui... jopa pitkostakin tuli tekijänsä näköistä. Isoa ja muhevaa...


Toisen pitkon tein kevyttäytteellä, vähän juoksevaa margariinia, sokeria kanelia ( paljon) ja rusinoitakin oli vähän jäljellä  kaapin kätköissä. Ja päälle tietysti laitan pullalle paljon raesokeria.
Naminami...




Päivänvalo kesti n 3 tuntia, 
ja niinpä on sytytettävä
kaamosvalot.
Sitäpaitsi,
nythän on 
ensimmäisen adventtikynttilän sytyttämisen aikakin !


Tunnelmallista Adventtisunnuntaita toivottaen

Maireanna

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Laiskan leipurin leipää!

Hupsista! Olipas mukavaa herätä lumiseen sunnuntaiaamuun. Miten paljon valoisempaakin on? Kyllä se tuo pehmeä lumi on kauniin näköistä kun se peittää maan, katot ja puitten oksat.
Ymmärrän kyllä huoltomiesten ajatukset, ei kiva ei kiva, mutta kyllä se helpottaa, ei se aina sada. Sitten tulee se pakkanen! 

Taidan pyöriskellä tämän päivän aamutakissa, kynttilää poltellen, naisten hiihtoja katsellen. Sitä perinteistä talviohjelmaa...Takaraivossa nakuttaa kyllä leipominen, pullahiiri vinkuu.. Kahvin kera on saatava pullaa! Mutta niin se on, että jos en itse leivo, niin pullatta jään.

Tsekkasin keittokirjaa ja etsin yksien Voisarvien ohjetta, poika toivoo niitä. No tehdään niitäkin, mutta tämä toinen ohje tulee minulle:
Laiskan leipurin leipä.

En muistaakseni ole tätä ohjetta jemmannut tänne, joten laitan sen nyt niin löydän sen helposti.. ja onpahan ohje  teidänkin saavutettavissa. Jokaisella on se oma " käsialansa" leipomisessakin, joten tulos sitten vaihtelee. Eikä mikään estä lisäilemästä jokaisen  omia juttuja, siemeniä esim?
Mutta ohjeeseen:
2½ dl vettä
1½ dl kaurahiutaleita
½ dl kolmen viljan lesettä
1 tl suolaa
1 iso raastettu omena
7-8 dl hiivaleipäjauhoja
1 ps kuivahiivaa

1
Kaada kieuva vesi hiutaleitten päälle ja anna turvota hetki.
Sekoita joukkoon omenaraaste.
( jos velli jäähtyy alle 42 asteen, niin lämmitä)
Sekoita sitten kuivahiiva puoleen jauhojen määrästä.
Lisää seos tukevalla kauhalla taikinan joukkoon.
Lisää loput jauhot vähitellen.
2
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Peitä liinalla ja anna kohota 45-60 minuuttia.
Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla 45 minuuttia
( tarvittaessa vähän pidempäänkin)

Valmistusaika: 1 tunti.  Paisto 45 minuuttia.


Valmista.  Nyt kahvit porisemaan!

Valoisaa sunnuntaita!

Maireanna

perjantai 20. marraskuuta 2015

Lunta lunta lunta, tralallaa.

Viikko on vilahtanut, ollaan jo perjantaissa!  Koko viikko on mennyt vähän raivaustöissä... komeroissa vaan, ei sen suuremmissa.  Ennen sanoin näitä töitä JOULUSIIVOUKSEKSI... Nyt ei tarvitse suuremmin raataa, jälkeä tulee vähemmälläkin. On se kyllä kumma miten sitä kuitenkin kertyy kaikenlaista " pärtöö" kuten tarpeettomasta rojusta sanotaan? On ollut roskikseen vietävää yllättävän paljon...

Ulkona sataa OIKEAA lunta! Tienoo valkenee. Jokohan päivällä ei tarvitsisi pitää täysvalaistusta?

 Ajattelin lähteä kaupungille tänään ja varsinkin huomenna. Huomenna siellä olisi Joulukauden avajaiset. Huomiseksi on ladattava kameraan uudet patterit että saa tuoreita kuvia jouluisesta kaupungista. Nuuskin tavarataloista ainakin talvitakkia siinä sivussa. Siis pitkää takkia! Vaatimuksina ainakin suuret taskut ja huppu. Värinä mieluummin ei tälläkertaa mustaa, vaan iloisen väristä, vaikkapa punaista? Eikä saa olla kallis!  Siinäpä tenkkapoota kerrakseen... etsitty on, on ...  Ei vaan ole vielä tärpännyt!

 Parveke heräilee, mutta on alkutekijöissään.  No mutta, kyllä se siitä vielä kaunistuu jahka pääsen kauppaan. Tai kiipeän yläkomerolle, siellä on joulukamaa koko hyllyllinen.
 Tämä " ikikukka asetelma" viehättää helppohoitoisuudellaan vieläkin.
 ( Onkohan minusta tulossa vanha?)
Kuva ainakin on...

Kynttiläasetelmat  ainakin  antavat sitä elävää liekkiä.
En niitä kuitenkaan sytytä vielä, vaan häippäsen nyt sinne kaupungille, moikka!

Maireanna

maanantai 16. marraskuuta 2015

Smoothieta ja valkoisia kukkia...

Viikonvaihde kului vähän totisissa merkeissä, sillä maailmalla tapahtuu nyt sellaista joka vie mielialan surulliseksi.  Kaikki nämä surulliset tapahtumat olisivat saaneet jäädä tapahtumatta.
Kun sääkin on ollut alakuloinen pimeä ja kolea, ei sekään nostata  mielialaa korkeammalle.
Kotona syttyy kynttilöitä sinnetänne, alakulon siivittämänä halajan valkoisia kukkia pöydälle....


 Valoja virittelen, joulumieltä houkuttelen.
Pimeydelle karkotuksen...

 Olen tykästynyt laittaa smoothieita melkeinpä päivittäin. Ne kun valmistuvat sen punaisessa minuutissa. Tarpeita löydän omasta pakastimesta ja loppuja katselen fiiliksen mukaan kaupasta.
Pääaineksena on aina marjat, banaani, rahkaa, hiukan sokeria tai hunajaa. Laitanpa joskus kaakaojauhettakin tai kahvia. lisään pari dl maitoa tai vettä, tai mehutiivistettä. Ostinpa jopa gojimarjojakin smoothieta varten!
Jos tekee mieli tuhdimpaa, lusikoitavaa smoothieta, laitan lasin pohjalle desin kaurahiutaleita ja niiden päälle sitten smoothie. 

 Jos joskus laiskuus iskee, ja tekee mieli kuitenkin " oikeaa ruokaa" niin teen vaikka Sitäsuntätä..
Paistan munan keskelle. Siinä se. Taatusti nälkä lähti.

Ulkona sataa räntää..
hrrh..
otanpa neuleen esille ja käperryn sohvan nurkkaan!
Nähdään taas.. Moikka!

Maireanna